sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Fehmarn Burgtiefe

Kevät oli myös Rendsburgissa viileä, pari kertaa satoi luntakin.
 Maaliskuun loppopuolella saapuivat merimetsot, niitä oli satoja. Merimetsot viipyivät lahdella muutaman päivän ja jatkoivat matkaansa.
 Seuraavaksi saapuivat kalastajat. Ranta oli täynnä onkimiehiä pyytämässä silliä ja niitä tulikin ämpärit pullolleen.


Huhtikuun alussa alkoi Rendsburgissa lämmetä mutta merellä oli vielä kylmä. Talvipaikka oli maksettu huhtikuun puoliväliin, päätimme lähteä vasta silloin.
 Sunnuntaina 15.04.2018 suuntasimme kohti Holtenauta. Kanavamaksua ei muutamaanvuoteen ole peritty ollenkaa mutta nyt on molemmille puolille sulkua odotuspaikoille asennettu maksuautomaatit.
 Maanantaiaamuna merellä oli sumua, päätimme odottaa parempaa säätä. Tiistaiaamu olikin selkeä ja pääsimme jatkamaan tänne Fehmarniin.
 Täällä on ollut kesäkelit, pääskysetkin ovat jo tulleet.
 Mikäli sääennusteet pitää paikkansa niin keskiviikkona jatkamme Klintholmiin.